”Ei ole yhtä ainoaa oikeaa keinoa ilosanoman julistamiseen”, kuuluu vakiovastaukseni kun minua pyydetään joko kirjoittamaan tai puhumaan aiheesta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa ja varmaa tapaa kasvattaa seurakuntaa. Ne ideat jotka toimivat yhdessä seurakunnassa, eivät välttämättä ole siirrettävissä sellaisinaan toiseen. Ideat jotka taas eivät toimi yhdenlaisessa lähetystyössä voivat taas olla juuri se lääke, jota kipeästi tarvitaan toisenlaisessa seurakunnassa. Elokuvaillat, tietyn kansallisen teeman ympärille rakentuvat tapahtumat tai konsertit sekä hengelliset opetuspuheet ovat yhtä kaikki hyviä ja tärkeitä ideoita ja toimintamuotoja lähetystyöorientoituneille seurakunnille. On kuitenkin muistettava, että mikään yksittäinen toimintamuoto sinänsä ei takaa sataprosenttista onnistumista.
Oikeanlainen asenne, pikemminkin kuin yksittäiset keinot, tekee menestyksekkään lähetystyöorientoituneen seurakunnan. Yksinkertaisemmin ilmaistuna tämä oikeanlainen asenne tarkoittaa, että suuntaamme kuvainnollisesti katseemme ”itään”, kohti Kristusta, kuten veisaamme Kristuksen syntymäjuhlan troparissa ja opimme ”tuntemaan hänet, Koiton, korkeudesta.”.
Lähetystyöorientoituneen seurakunnan oikeanlainen asenne voidaan ilmaista seuraavasti: ”Pääasia on pitää pääasia pääasiana.”. Entä mikä sitten on tuo mainittu ”pääasia”? Tarkastellaanpa seuraavia raamatunkohtia:
Lähetystyöorientoituneen seurakunnan jäsenet muistavat ketä he ovat sekä kenelle he kuuluvat.
Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä…Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. (Ef. 2:12-13; 19-22)
Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. (1 Piet. 2:10)
Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. (Kol. 1:21-22)
Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. (1 Tim. 1:15)
Muistanko, kenelle kuuluin ennen kuin olin Kristuksen oma? Entä muistanko kuinka tietoisesti ortodoksina olen pettäyt Hänet ja tahrannut kastepukuni? Muistanko kuinka runsasta armoa minulle on osoitettu? Voinko muistaa, edes yhden kerran, että tunnustetuani syntini olisin lähtenyt pois anteeksiantoa vailla? Oli aika, jolloin emme olleet mitään ja nyt olemme Kristuksen omia! Kerran olimme muukalaisia ja nyt olemme ”lapsia ja perillisiä”. Kaikkea tätä ei ole annettu meille siksi, että olisimme jotenkin erityislaatuisia, vaan siksi että Jumala on armollinen!
Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii pitämään uskovat siinä evankeliumissa jonka he ovat vapaaehtoisesti hyväksyneet ja osoittamaan suurta armoa, vieraanvaraisuutta ja kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka eivät tätä evankeliumia vielä tunne.
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10:36-37)
Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. (Ap.t. 8:30-31)
Apostolien teoissa maininittu kertomus etiopialaisesta hoviherrasta on kaunis esimerkki oikeanlaisesta toiminnasta: tarvitsemme opettajia ja oppaita tietääksemme kuinka elää, mitä tehdä ja miksi. Voivatko ortodoksiset uskovat saamatta itse opetusta odottaa toisuskoisilta että nämä tuntisivat ja ymmärtäisivät evankeliumin sanoman ja vieläpä eläisivät sen mukaan? Lähetystyöorientoitunut seurakunta antaa tulokkaille runsaasti tilaa, odottaen että Jumala muuttaa heidän sydämensä ja elämänsä heidän oppiessaan tuntemaan evankeliumia – aivan kuin Hän on toiminut meidän kohdallamme.
Lähetystyöorientoitunut seurakunta harjoittaa vieraanvaraisuutta varauksetta ja on antelias.
Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. (Hepr. 13:2)
Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. (1 Piet. 4:9)
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt. 10:8)
Suosikkisanani kreikankielisessä uudessa testamentissa on sana ”filoksenia” (so. Vieraanvaraisuus). Englanniksi käännämme sen vieraanvaraisuutta tarkoittavaksi sanaksi ”hospitality”. Tästä sanasta johdamme myös englannin kielen sairaalaa vastaavan sanan ”hospital”. Kokonaisuudessaan sana ”filoksenia” merkitsee ”muukalaisen rakastamista”. USA:n etelässä, kotiseudullani, on ilmaisu jolla kuvataan äärimmäisen vieraanvaraista ihmistä: sanotaan että tuossa on ihminen, jolle ”kukaan ei ole muukalainen”. Tämä on myös hyvä kristityn määritelmä. Lähetystyöorientoituneen seurakunnan jäsenet ottavat avosylin ja vieraanvaraisuudella vastaan seurakuntaan tulijat, aivan kuten heidät itsensä on aikoinaan toivotettu tervetulleeksi. Omassa seurakunnassani toivotamme palvelukseen tulijat tervetulleeksi jo kirkon eteisessä. Aivan ensiksi kysymme, onko tämä heidän ensimmäinen kertansa ortodoksisessa seurakunnassa. Näin toimittaessa tulijoiden jännitystä ja ulkopuolisuuden tunnetta pyritään vähentämään – henkilölle joka on ensimmäistä kertaa tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon, on jännitystä kerrakseen pelkästään kirkkoon tulemisessa. Jokaisen sunnuntailiturgian jälkeen olemme myös järjestäneet niin kutsutun ”kahvitunnin”. Tämä tapahtuma kestää yleensä paljon pidempään ja tarjolla on paljon muutakin kuin kahvia: seurakuntamme vapaaehtoiset valmistavat kukin vuorollaan kokonaisen aterian. Keneltäkään ei oteta maksua ja paikalle tulleet vierailijat kutsutaan syömään ensimmäisten joukossa ja he saavat parhaat palat tarjolle asetetuista pöydän antimista.
Lähetysjärjestömme OCMC:n (Ortodox Christian Missions Center) lähetystyöntekijä isä David Rucker, kiteytti kerran hyvin osuvasti: ”Olen vain kerjäläinen, joka kertoo toiselle kerjäläiselle mistä saa leipää.”
Lähetystyöorientoituneelle seurakunnalle koko maailma on heidän seurakuntansa eikä seurakunta ole heidän koko maailmaansa.
”Joillekin heidän oma seuakuntansa on koko maailma, toisille koko maailma on heidän seurakuntansa.”
Tämä sitaatti yhdistetään yleensä Pyhään Johannes Krysostomokseen, vaikkakin sen on lausunut John Wesley, metodismin perustaja. Hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavasti:
”Nähdäkseni koko maailma on seurakuntani. Tällä tarkoitan sitä, että katson olevani velvoitettu julistamaan pelastuksen riemullista ilosanomaa kaikille niille, jotka ovat halukkaita sitä kuulemaan.”
Lähetystyöorientoitunut seurakunta ei ole sulkeutunut yhteisö. On toki luonnollista, että sillä on oma rikas siäsinen elämänsä, onhan seurakunta perhe. Tässä perheessä on kuitenkin aina tilaa vielä yhdelle uudelle jäsenelle. Vertauskuvallisesti seurakunnan juhlapöytään on katetty yksi ylimääräinen paikka. Seurakunnan oman toiminnan kehittämisen ja syventämisen lisäksi yhtä paljon painoa tulisi laittaa siihen että kutsumme myös muita, ulkopuolisia ihmisiä evankeliumin kehotuksen mukaan ”tulemaan ja katsomaan”. Omassa seurakuntani toiminnasta löytyy useita yksinkertaisia esimerkkejä tallaisesta: kun esimerkiksi teemme uutta lattialaudoitusta uuteen kirkkoomme kutsumme koko naapuruston mukaan talkoisiin naulaamaan sitä paikalleen. Mainittakoon, että kyseisessä naapurustossa seitsemästäsadasta kotitaloudesta vain kaksi on ortodokseja. Hyvin monet ihmiset muistavat vielä jälkeenpäin juuri ”oman naulansa”, jonka he ovat naulanneet lattiaan.
Toinen hyvä toimintamuoto oli järjestää taide- ja musiikkitapahtuma, jonka ytimenä oli oma kirkkokuoromme ja seurakuntamme pyhäkön kirkkotaise. Tämän lisäksi kutsuimme myös tusinoittain seurakuntaamme kuulumattomia taiteilijoita tulemaan, esittelemään ja myymään omaa taidettansa. Samoin kutsuimme myös muusikoita esiintymään kirkkomme pihalla. Tällä tavoin annoimme myös heille mahdollisuuden tulla seurakuntamme vaikutuspiiriin ja välitimme heille positiivisen kokemuksen ortodoksisesta uskosta helposti lähestyttävänä asiana.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii löytämään tarpeen, jota kukaan muu ei vielä ole täyttänyt.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta on oppimisorientoitunut: seurakuntalaisten tulisi aina nähdä itsensä oppilaina, jotka voivat oppia jotain uutta.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii aina löytämään keinon, jolla kutsua toisia ”tulemaan ja katsomaan”.
- Lähimmäisten palvelemiseen tähtäävät asenteet ovat lähetystyöorientoituneen seurakunnan toiminnan ytimessä.
Kaikkien niiden, niin yksittäisten uskovien kuin seurakuntien, jotka tahtovat muuttaa toimintansa suuntaa lähetystyön ja ilosanoman julistamiseen on hyvä muistaa, että tämä suunnan muutos tarkoittaa ympäri kääntymistä. Näin ollen meidän tulisi siis arvioida uudelleen keitä me olemme, kenelle kuulumme, mistä olemme tulleet ja mihin meidät on kutsuttu ja miksi. Tämän lisäksi meidän tulisi osoittaa saamaamme armoa, rakkautta ja vieraanvaraisuutta kaikille niille, jotka ottavat vastaan kutsun pelastukseen
ORTODOKSISTEN PAPPIEN LIITTO RY 