Ortodoksiset perinteiset tervehdykset joita käytämme todistavat Herrastamme ja Jumalastamme. Toisaalta niitä voidaan pitää “vain” kirkollisina tervehdyksinä. Jotenkin tuntuu kuitenkin paremmalta tervehtiä toisiamme kristityllä tervehdyksellä tavallisen sijaan. Pohjimmiltaan kristillisissa tevehdyksissä on kyse todistuksesta. Esimerkiksi “Kristus on keskellämme!” todistaa Vapahtajamme lupauksesta “missä kaksi tai kolme on kokoontuneena nimessäni, olen heidän keskellään.”. Tervehdyksen vastaus “on, ja tulee olemaan!” puolestaan todistaa siitä lupauksesta, joka niin kauniisit on ilmaistu Matteuksen evankeliumin viimeisissä jakeissa: “Katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka.”.
Joulutervehdykseemme sisältyy myös samanlainen todistus: “Kristus syntyy!” -julistuksessa kaikuvat profeetta Jesajan sanat “sillä lapsi on syntynyt meille , poika on annettu meille”. Tähän tervehdykseen liittyvä vastaus “kiittäkäämme!” on kehotus kunnioittaa tätä lasta, tätä lihaksitullutta Jumalaa, sillä palvonnalla joka Hänelle kuuluu.
Tämä sama todistus koskee myös erityisesti pääsiäsitervehdystä: Kristus nousi kuolleista! Voiko maailmassa olla mitään väkevämpää todistusta kuin nämä sanat? Pääsiäistervehdyksen vastauksessa emme ilmaise mielipidettä: ”Kyllä, olen samaa mieltä!”, vaan julistamme tosiasian: ”Totisesti nousi!”
« Kristus nousi kuolleista ; totisesti nousi. »
Nämä edelläämainitut ovat yksinkertaisia, jopa tiedostamattomia, tekoja lähetystyöstä ja siihen liittyvästä todistamisesta toinen toisillemme.
Vaihdetaanpa tässä vaiheessa noin kuvainnollisesti “eri vaihteelle”. Jos tahtoisin ostaa auton täällä Suomessa, mitä suosittelisitte? Mikä on paras?
En ole pitkään aikaan käynyt elokuvissa. Mitä elokuvaa suosittelisitte ja miksi?
Olen Suomessa ainoastaan viisi päivää. Mitä täällä kannattaisi ehdottomasti nähdä enne kotiinpaluutani, ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen kertani Suomessa?
Jotkut ystävänne ja työkaverinne eivät päässeet osallistumaan tänään tähän tilaisuuteen. He saattavt kysyä teiltä, mitä se yhdysvaltalainen pappi oikein puhui, ja mitä mieltä olette itse siitä?
Vastaukset näihin kysymyksiin ovat ensisijaisesti mielipideasioita. Mutta onko niillä painoarvoa? Mitä tulee parhaaseen autovalintaan Suomen oloihin: olen vieraassa maassa, en tunne maastoa, polttoaineen hintaa tai eri autojen korjauskuluja. Luotan kuitenkin teidän vastauksiinne, olettehan veljiäni ja sisariani Kristuksessa. Voin siis kysyä tietoja luottavaisin mielin teiltä ja luotan suosituksiinne.
Olette varmasti nähneet viime aikoina elokuvia. Jotkin noista elokuvista ovat syvästi liikuttaneet teitä, ehkä myös viihdyttäneet tai herättäneet ajatuksia. Koska teillä on ensi käden kokemus noista elokuvista, voitte antaa minulle “todistuksen” niistä että voin tehdä päätöksen katsoako kyseinen elokuva vai ei, jotta voisin kokea samalainsen kokemuksen minkä itse koitte kyseistä elokuvaa katsoessanne.
Varma ensi käden kokemus ei koske vain elokuvia tai kulkuneuvoja. Mitä tulee suomalaisiin nähtävyyksiin, voitte varmasti ja varauksetta kertoa, mitä ensikertalaisen kannattaisi ehdottomasti nähdä ja kokea vierailullaan Suomessa.
Kuten voitte huomata, vastaukset kysymyksiin parhaista autoista, elokuvista, ravintolaelämyksistä sekä kulttuurinähtävyyksistä löytyvät helposti, nopeasti ja vaivattomasti. Samalla vaivattomuudella, nopeudella tulisi meiltä löytyä myös vakaumus todistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Muistellaanpa nyt yhdessä erästä suosikkikertomustani evankeliumeista: kyseessä on kertomus gerasalaisesta pahojen henkien vaivaamasta miehestä.
He tulivat toiselle puolen järveä Gerasan alueelle. Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki. Mies asusti haudoissa, eikä kukaan pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä. Monet kerrat hänet oli kahlittu sekä käsistä että jaloista, mutta hän oli särkenyt kahleet ja katkonut köydet, eikä kukaan kyennyt hillitsemään häntä. Kaiket päivät ja yöt hän oleskeli haudoissa ja vuorilla, huusi ja runteli itseään kivillä. Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: ”Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!” Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. ”Mikä sinun nimesi on?” Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: ”Legioona, sillä meitä on monta.” Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta. Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: ”Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.” Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki.
Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen istuvan siellä. Mies, jossa oli ollut legioona henkiä, istui vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, mitä pahojen henkien vaivaamalle oli tapahtunut ja kuinka sikojen oli käynyt. Silloin kaikki alkoivat pyytää, että Jeesus poistuisi siltä seudulta.
Kun Jeesus nousi veneeseen, pahoista hengistä vapautunut pyysi saada jäädä hänen seuraansa. Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: ”Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt.”Mies lähti ja alkoi Dekapoliin alueella julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Kaikki olivat ihmeissään. (Mark. 5:1-20)
Kertomuksen mies tunnettiin aluksi vain hänet riivanneiden pahojen henkien nimellä. Hänen nimensä oli ”Legioona”, koska häntä vaivasi monta pahaa henkeä – hänen nimensä ei ollut Matti, Andrei, Nina tai Elisabeth. Merkittävän keskustelun jälkeen Legioona pyytää ettei heitä ajettaisi pois, vaan he saisivat mennä sikoihin. Jeesus suostuu tähän pyyntöön ja pahat henget menevät sikoihin jotka puolestaan syöksyvät jyrkänteeltä järveen ja hukkuvat.
Voisi sanoa, että tämän jälkeen tapahtuu yksi ensimmäisistä ”lähetystyön” teoista. Voitte kuvitella itsenne tuon miehen asemaan: hän kysyy Vapahtajalta voiko hän seurata Häntä. Jeesus katsoo miestä silmiin ja vastaa kieltävästi. Hänellä on miehelle varattuna tärkeämpi tehtävä. Jeesus käskee miestä menemään kotiinsa, ystäviensä pariin, ja vannottaa häntä kertomaan kaikille mitä kuinka suurta armoa Jumala on miehelle osoittanut.
Mies toimi juuri näin: hän meni Dekapoliin alueelle ja alkoi julistaa, tai kuten kreikankielisessä tekstissa sanotaan saarnata, kaikesta siitä hyvästä mitä Jumala oli hänelle tehnyt. Vapahtajasta todistaminen ja Hänen töistään kertominen voi tapahtua aivan yhtä luonnollisesti kuin vaihdamme kokemuksia ravintoloista, elokuvista ja autoista. Miksi suosittelette juuri tiettyjä autoja? Koska olette itse ajaneet niillä, teillä on kokemusta niistä ja olette havainneet ne erittäin hyviksi. Ne ovat osoittautuneet turvallisiksi ja luotettaviksi, hintansa veroisiksi.
Miksi suosittelette tiettyjä elokuvia minulle? Koska ne ovat koskettaneet sydämiänne ja ne ovat jääneet teille mieleen. Entä miksi suosittelette tiettyjä paikkoja täällä Suomessa, joihin minun kannattaisi käydä tutustumassa? Siitä yksinkertaisesta syystä, koska ne ovat teidän: näillä paikoilla on oma historiansa ja painoarvonsa, kosa ne ovat osa elämäänne ja historiaanne. Ne ovat teille tärkeitä.
Samoin on asian laita gerasalaisen riivatun kohdalla. Hänellä oli henkilökohtainen kohtaaminen Jeesuksen kanssa, hän palvoi Jeesusta, kuten tämän kertomuksen alkupuolella todetaan. Mies keskusteli Jeesuksen kanssa anoen Vapahtajalta joka armossaan kuuli tämän miehen pyynnön. Jeesus pesi miehen sisältä ja ulkoa, vaatetti hänet ja asetti hänet uuteen asemaan uutena ja muuttuneena ihmisenä.
Tältä pohjalta kertomuksen miehen on helppoa mennä kotiinsa ja todistaa kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on hänelle tehnyt. Oikeastaan miehen ei olisi ollut välttämätöntä edes sanoa mitään: hänen käytöksensä ja ulkomuotonsa olisivat jo itsessään todistaneet vakuuttavasti hänen läheisilleen Jumalan armosta. Voitte kuvitella hänet ensin pahojen henkien riivaamana mielipuolena, vahingoittaen itseään, kahlehdittuna, ja nyt istumassa rauhallisesti puhtaat vaatteet yllään, siistinä keskustelemassa kohteliaasti.
Voidaksemme löytää samanlaisen muutoksen myös omissa elämissämme, meidän täytyy vain tarkastella keitä olimme ennen ja verrattava sitä siihen keitä olemme nyt. Joillekin meistä tämä muutos voi olla hyvin dramaattinen: ennen päihderiippuvainen, väkivaltainen, rikollinen, siveetön onkin nyt päihteetön, siveä ja pyrkii kohti pyhyyttä.
Toisille muutos ei välttämättä ole huomattavissa ulkoa, ehkä tällaiset henkilöt eivät ole olleet holtittomia, ylilyönteihin taipuvaisia ja moraalittomia. On kuitenkin niin että näidenkään ihmisten pahat teot ja synnit, jotka eivät näy ulospäin ja jotka ovat vain ja ainoastaan synnintekijän ja Jumalan tiedossa, eivät jää anteeksi antamatta katumuksen sakramentissa. Kysyn itse usein saurakuntalaisiltani, voivako he lukuisia kertoja synnintunnustuksella käydessään muistaa yhtäkään ainoata kertaa, jolloin eivät olisi saaneet anteeksiantoa tunnustetuille synneilleen? Oikeastaan voin kuvitella ainoastaan yhden mahdollisen tapauksen, jolloin anteeksianto voisi jäädä saamatta: tilanne, jossa ihminen tulisi ylimielisenä ja vailla katumusta osallisutmaan katumuksen sakramenttiin. On tosin myönnettävä, että vaikka tällainen tapaus olisi teorieettisesti mahdollinen, tällaista tilannetta ei koskaan ole kohdalleni sattunut.
Joten, vaikka Vapahtaja ei olisi edellä olevan vertauksen tavoin vaatettanut meitä ja parantanut meitä ulospäin näkyvistä synnteistä ja pahoista teoista, on Hän antanut anteeksi ja parantanut ne salaiset ja sisäiset synnit ja pahat teot, joihin jokainen meistä on syyllistynyt. Eikö tällainen armo synnyttäisi meille nöyrää sydäntä ja toisaalta vahvaa todistusta Jumalan armosta ja hyvyydestä?
Opin vähän aikaa sitten erään venäläisen sananlaskun: “Toisten synnit ovat kuin päällysvaatteet, jotka ovat näkyvillä, toisten kuin alusvaatteet jotka ovat piilossa.” (Vapaa suomennos). Joka tapauksessa todellinen katumus ja parannuksen tekeminen ovat sen otollisen maaperän ainekset jota syntien anteeksiannnolla kasteltaessa synnyttävät sen hyvän uskon, nöyryyden ja henkilökohtaisen todistuksen Jumalan hyvyydestä meitä kohtaan.
Hyvin usein tyypillistä lähetystyöntekijää ajateltaessa ensimmäinen mielikuva on henkilö, joka myy kaiken omistamansa, pakkaa matkalaukkunsa ja matkustaa maan ääriin saakka ilosanomaa julistamaan. On totta, että kirkkomme tuntee hyvin monia esimerkkejä juuri tällaisesta toimnnasta, sekä nyt eläviä, että kuolonuneen nukkuneita. Eräs munkki, ei kovin kaukaa täältä, lähti tovereidensa kanssa kirkon historian pisimmälle lähetysmatkalle: yli 12800 kilometrin päähän. Jos Pyhä Herman Alaskalainen ei olisi kulkenut noita kilometrejä Valamosta Alaskaan, omaa seurakuntani Mount Pleasantissa Etelä-Carolinassa ei olisi olemassa, enkä näin ollen olisi itsekään ortodoksi. Luonnollisesti en olisi puhumassa teille tänään täällä Joensuussa!
Tosiaankin, tarvitaan tällaisia rohkeita yksilöitä, jotka ovat valmiita matkaamaan tuntemattomiin maihin ja opettelemaan siellä asuvien kielen ja kulttuurin ja jakamaan heidän kanssaan heidän kotikentillään heille sopivalla tavalla ilosanoman Jumalanb suuresta armosta, jolla Hän on kaikkia meitä siunannut. Jokainen voi miettiä, pystyisinkö juuri minä olemaan tuollainen lähetystyöntekijä?
Ja kuitenkin: suuri enemmistö meistä on kutsuttu tekemään lähetystyötä juuri täällä, missä asumme tällä hetkellä! Meidät on kutsuttu todistamaan Jumalan hyvyydestä niin kirkkojemme seinien sisällä kuin niiden ulkopuolellakin: töissä, kouluissa, toreilla, tai vaikka saunan lauteilla.
Tällainen lähetystyö edellyttää meiltä kahta peruspalikkaa: nöyrää ja palvelualtista sydäntä jota on ravittu Jumalan hyvyydellä meitä kohtaan ja halua muuttaa näkökulmaa. Pyhän Johannes Krysostomoksen on todettu lausuneen, että “Joillekin heidän seurakuntansa on koko maailma, minulle koko maailma on seurakuntani”. Tämä oman näkökulmamme muutos tarkoittaa juuri sitä, että laajennamme oman seurakuntamme koko maailmanlaajuiseksi. Näin ollen meidän olisi tiedostettava ja hyväksyttävä se tosiasia että ortodoksinen usko kuuluu jokaiselle elävälle olennolle ja koko maailma on seurakuntamme.
Kehotankin siis meitä kaikkia, alkaen itsestäni tänä iltana, tutkiskelemaan itseään tarkasti: mitä hyvää Jumala on thenyt minulle? Ja muistaen, että meidät on kasteessa puettu valkoiseen armon pukuun ja mielemme on valaistu, kysymään itseltämme: kenen kanssa voisin jakaa ilosanoman pelastuksesta?
ORTODOKSISTEN PAPPIEN LIITTO RY 