Ortodoksisten pappien liitto teki vuosikokouksessaan 2018 päätöksen tarjota jäsenilleen mahdollisuuden pamflettien tai keskustelunavausten julkaisemiseen. OPL näkee tämän yhtenä tapana kirkollisen keskustelun syventämiselle.
Käsillä oleva Ioannis Lampropouloksen, Mikko Sidoroffin ja Mikael Sundkvistin kirjoitus Mikä on seurakunta? Paikallisseurakunnan etsintä hallinnonuudistuksen aikana on ensimmäinen OPL:n julkaistavaksi tarjottu ja hyväksytty puheenvuoro. Ajankohtaisella aiheellaan kirjoittajat tarjoavat yhden tärkeän näkökulman kirkkokuntamme kannalta keskeisiin tulevaisuuden kysymyksiin. Toivottavasti se samalla rohkaisee myös uusia kirjoittajia ottamaan osaa keskusteluun kirkollemme tärkeistä aiheista.
Reading the Fathers Today
Rovasti John Behrin luento (pdf.) syyspäiviltä alla olevassa linkissä.
Isä John Parker ”Lähetystyöorientoituneen seurakunnan DNA – näkökulma OCA:sta”
”Ei ole yhtä ainoaa oikeaa keinoa ilosanoman julistamiseen”, kuuluu vakiovastaukseni kun minua pyydetään joko kirjoittamaan tai puhumaan aiheesta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa ja varmaa tapaa kasvattaa seurakuntaa. Ne ideat jotka toimivat yhdessä seurakunnassa, eivät välttämättä ole siirrettävissä sellaisinaan toiseen. Ideat jotka taas eivät toimi yhdenlaisessa lähetystyössä voivat taas olla juuri se lääke, jota kipeästi tarvitaan toisenlaisessa seurakunnassa. Elokuvaillat, tietyn kansallisen teeman ympärille rakentuvat tapahtumat tai konsertit sekä hengelliset opetuspuheet ovat yhtä kaikki hyviä ja tärkeitä ideoita ja toimintamuotoja lähetystyöorientoituneille seurakunnille. On kuitenkin muistettava, että mikään yksittäinen toimintamuoto sinänsä ei takaa sataprosenttista onnistumista.
Oikeanlainen asenne, pikemminkin kuin yksittäiset keinot, tekee menestyksekkään lähetystyöorientoituneen seurakunnan. Yksinkertaisemmin ilmaistuna tämä oikeanlainen asenne tarkoittaa, että suuntaamme kuvainnollisesti katseemme ”itään”, kohti Kristusta, kuten veisaamme Kristuksen syntymäjuhlan troparissa ja opimme ”tuntemaan hänet, Koiton, korkeudesta.”.
Lähetystyöorientoituneen seurakunnan oikeanlainen asenne voidaan ilmaista seuraavasti: ”Pääasia on pitää pääasia pääasiana.”. Entä mikä sitten on tuo mainittu ”pääasia”? Tarkastellaanpa seuraavia raamatunkohtia:
Lähetystyöorientoituneen seurakunnan jäsenet muistavat ketä he ovat sekä kenelle he kuuluvat.
Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä…Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. (Ef. 2:12-13; 19-22)
Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa. Ennen te olitte armoa vailla, mutta nyt on Jumala teidät armahtanut. (1 Piet. 2:10)
Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. (Kol. 1:21-22)
Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. (1 Tim. 1:15)
Muistanko, kenelle kuuluin ennen kuin olin Kristuksen oma? Entä muistanko kuinka tietoisesti ortodoksina olen pettäyt Hänet ja tahrannut kastepukuni? Muistanko kuinka runsasta armoa minulle on osoitettu? Voinko muistaa, edes yhden kerran, että tunnustetuani syntini olisin lähtenyt pois anteeksiantoa vailla? Oli aika, jolloin emme olleet mitään ja nyt olemme Kristuksen omia! Kerran olimme muukalaisia ja nyt olemme ”lapsia ja perillisiä”. Kaikkea tätä ei ole annettu meille siksi, että olisimme jotenkin erityislaatuisia, vaan siksi että Jumala on armollinen!
Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii pitämään uskovat siinä evankeliumissa jonka he ovat vapaaehtoisesti hyväksyneet ja osoittamaan suurta armoa, vieraanvaraisuutta ja kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka eivät tätä evankeliumia vielä tunne.
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10:36-37)
Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. (Ap.t. 8:30-31)
Apostolien teoissa maininittu kertomus etiopialaisesta hoviherrasta on kaunis esimerkki oikeanlaisesta toiminnasta: tarvitsemme opettajia ja oppaita tietääksemme kuinka elää, mitä tehdä ja miksi. Voivatko ortodoksiset uskovat saamatta itse opetusta odottaa toisuskoisilta että nämä tuntisivat ja ymmärtäisivät evankeliumin sanoman ja vieläpä eläisivät sen mukaan? Lähetystyöorientoitunut seurakunta antaa tulokkaille runsaasti tilaa, odottaen että Jumala muuttaa heidän sydämensä ja elämänsä heidän oppiessaan tuntemaan evankeliumia – aivan kuin Hän on toiminut meidän kohdallamme.
Lähetystyöorientoitunut seurakunta harjoittaa vieraanvaraisuutta varauksetta ja on antelias.
Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. (Hepr. 13:2)
Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. (1 Piet. 4:9)
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt. 10:8)
Suosikkisanani kreikankielisessä uudessa testamentissa on sana ”filoksenia” (so. Vieraanvaraisuus). Englanniksi käännämme sen vieraanvaraisuutta tarkoittavaksi sanaksi ”hospitality”. Tästä sanasta johdamme myös englannin kielen sairaalaa vastaavan sanan ”hospital”. Kokonaisuudessaan sana ”filoksenia” merkitsee ”muukalaisen rakastamista”. USA:n etelässä, kotiseudullani, on ilmaisu jolla kuvataan äärimmäisen vieraanvaraista ihmistä: sanotaan että tuossa on ihminen, jolle ”kukaan ei ole muukalainen”. Tämä on myös hyvä kristityn määritelmä. Lähetystyöorientoituneen seurakunnan jäsenet ottavat avosylin ja vieraanvaraisuudella vastaan seurakuntaan tulijat, aivan kuten heidät itsensä on aikoinaan toivotettu tervetulleeksi. Omassa seurakunnassani toivotamme palvelukseen tulijat tervetulleeksi jo kirkon eteisessä. Aivan ensiksi kysymme, onko tämä heidän ensimmäinen kertansa ortodoksisessa seurakunnassa. Näin toimittaessa tulijoiden jännitystä ja ulkopuolisuuden tunnetta pyritään vähentämään – henkilölle joka on ensimmäistä kertaa tutustumassa ortodoksiseen kirkkoon, on jännitystä kerrakseen pelkästään kirkkoon tulemisessa. Jokaisen sunnuntailiturgian jälkeen olemme myös järjestäneet niin kutsutun ”kahvitunnin”. Tämä tapahtuma kestää yleensä paljon pidempään ja tarjolla on paljon muutakin kuin kahvia: seurakuntamme vapaaehtoiset valmistavat kukin vuorollaan kokonaisen aterian. Keneltäkään ei oteta maksua ja paikalle tulleet vierailijat kutsutaan syömään ensimmäisten joukossa ja he saavat parhaat palat tarjolle asetetuista pöydän antimista.
Lähetysjärjestömme OCMC:n (Ortodox Christian Missions Center) lähetystyöntekijä isä David Rucker, kiteytti kerran hyvin osuvasti: ”Olen vain kerjäläinen, joka kertoo toiselle kerjäläiselle mistä saa leipää.”
Lähetystyöorientoituneelle seurakunnalle koko maailma on heidän seurakuntansa eikä seurakunta ole heidän koko maailmaansa.
”Joillekin heidän oma seuakuntansa on koko maailma, toisille koko maailma on heidän seurakuntansa.”
Tämä sitaatti yhdistetään yleensä Pyhään Johannes Krysostomokseen, vaikkakin sen on lausunut John Wesley, metodismin perustaja. Hän kirjoitti päiväkirjaansa seuraavasti:
”Nähdäkseni koko maailma on seurakuntani. Tällä tarkoitan sitä, että katson olevani velvoitettu julistamaan pelastuksen riemullista ilosanomaa kaikille niille, jotka ovat halukkaita sitä kuulemaan.”
Lähetystyöorientoitunut seurakunta ei ole sulkeutunut yhteisö. On toki luonnollista, että sillä on oma rikas siäsinen elämänsä, onhan seurakunta perhe. Tässä perheessä on kuitenkin aina tilaa vielä yhdelle uudelle jäsenelle. Vertauskuvallisesti seurakunnan juhlapöytään on katetty yksi ylimääräinen paikka. Seurakunnan oman toiminnan kehittämisen ja syventämisen lisäksi yhtä paljon painoa tulisi laittaa siihen että kutsumme myös muita, ulkopuolisia ihmisiä evankeliumin kehotuksen mukaan ”tulemaan ja katsomaan”. Omassa seurakuntani toiminnasta löytyy useita yksinkertaisia esimerkkejä tallaisesta: kun esimerkiksi teemme uutta lattialaudoitusta uuteen kirkkoomme kutsumme koko naapuruston mukaan talkoisiin naulaamaan sitä paikalleen. Mainittakoon, että kyseisessä naapurustossa seitsemästäsadasta kotitaloudesta vain kaksi on ortodokseja. Hyvin monet ihmiset muistavat vielä jälkeenpäin juuri ”oman naulansa”, jonka he ovat naulanneet lattiaan.
Toinen hyvä toimintamuoto oli järjestää taide- ja musiikkitapahtuma, jonka ytimenä oli oma kirkkokuoromme ja seurakuntamme pyhäkön kirkkotaise. Tämän lisäksi kutsuimme myös tusinoittain seurakuntaamme kuulumattomia taiteilijoita tulemaan, esittelemään ja myymään omaa taidettansa. Samoin kutsuimme myös muusikoita esiintymään kirkkomme pihalla. Tällä tavoin annoimme myös heille mahdollisuuden tulla seurakuntamme vaikutuspiiriin ja välitimme heille positiivisen kokemuksen ortodoksisesta uskosta helposti lähestyttävänä asiana.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii löytämään tarpeen, jota kukaan muu ei vielä ole täyttänyt.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta on oppimisorientoitunut: seurakuntalaisten tulisi aina nähdä itsensä oppilaina, jotka voivat oppia jotain uutta.
- Lähetystyöorientoitunut seurakunta pyrkii aina löytämään keinon, jolla kutsua toisia ”tulemaan ja katsomaan”.
- Lähimmäisten palvelemiseen tähtäävät asenteet ovat lähetystyöorientoituneen seurakunnan toiminnan ytimessä.
Kaikkien niiden, niin yksittäisten uskovien kuin seurakuntien, jotka tahtovat muuttaa toimintansa suuntaa lähetystyön ja ilosanoman julistamiseen on hyvä muistaa, että tämä suunnan muutos tarkoittaa ympäri kääntymistä. Näin ollen meidän tulisi siis arvioida uudelleen keitä me olemme, kenelle kuulumme, mistä olemme tulleet ja mihin meidät on kutsuttu ja miksi. Tämän lisäksi meidän tulisi osoittaa saamaamme armoa, rakkautta ja vieraanvaraisuutta kaikille niille, jotka ottavat vastaan kutsun pelastukseen
Isä John Parkerin puhe ortodoksisen kirkon työntekijöille 25.9.2016 ”Jokainen ortodoksikristitty lähetystyöntekijänä: Ilosanomasta todistaminen kirkon seinien sisä- ja ulkopuolella”
Ortodoksiset perinteiset tervehdykset joita käytämme todistavat Herrastamme ja Jumalastamme. Toisaalta niitä voidaan pitää “vain” kirkollisina tervehdyksinä. Jotenkin tuntuu kuitenkin paremmalta tervehtiä toisiamme kristityllä tervehdyksellä tavallisen sijaan. Pohjimmiltaan kristillisissa tevehdyksissä on kyse todistuksesta. Esimerkiksi “Kristus on keskellämme!” todistaa Vapahtajamme lupauksesta “missä kaksi tai kolme on kokoontuneena nimessäni, olen heidän keskellään.”. Tervehdyksen vastaus “on, ja tulee olemaan!” puolestaan todistaa siitä lupauksesta, joka niin kauniisit on ilmaistu Matteuksen evankeliumin viimeisissä jakeissa: “Katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka.”.
Joulutervehdykseemme sisältyy myös samanlainen todistus: “Kristus syntyy!” -julistuksessa kaikuvat profeetta Jesajan sanat “sillä lapsi on syntynyt meille , poika on annettu meille”. Tähän tervehdykseen liittyvä vastaus “kiittäkäämme!” on kehotus kunnioittaa tätä lasta, tätä lihaksitullutta Jumalaa, sillä palvonnalla joka Hänelle kuuluu.
Tämä sama todistus koskee myös erityisesti pääsiäsitervehdystä: Kristus nousi kuolleista! Voiko maailmassa olla mitään väkevämpää todistusta kuin nämä sanat? Pääsiäistervehdyksen vastauksessa emme ilmaise mielipidettä: ”Kyllä, olen samaa mieltä!”, vaan julistamme tosiasian: ”Totisesti nousi!”
« Kristus nousi kuolleista ; totisesti nousi. »
Nämä edelläämainitut ovat yksinkertaisia, jopa tiedostamattomia, tekoja lähetystyöstä ja siihen liittyvästä todistamisesta toinen toisillemme.
Vaihdetaanpa tässä vaiheessa noin kuvainnollisesti “eri vaihteelle”. Jos tahtoisin ostaa auton täällä Suomessa, mitä suosittelisitte? Mikä on paras?
En ole pitkään aikaan käynyt elokuvissa. Mitä elokuvaa suosittelisitte ja miksi?
Olen Suomessa ainoastaan viisi päivää. Mitä täällä kannattaisi ehdottomasti nähdä enne kotiinpaluutani, ottaen huomioon että tämä on ensimmäinen kertani Suomessa?
Jotkut ystävänne ja työkaverinne eivät päässeet osallistumaan tänään tähän tilaisuuteen. He saattavt kysyä teiltä, mitä se yhdysvaltalainen pappi oikein puhui, ja mitä mieltä olette itse siitä?
Vastaukset näihin kysymyksiin ovat ensisijaisesti mielipideasioita. Mutta onko niillä painoarvoa? Mitä tulee parhaaseen autovalintaan Suomen oloihin: olen vieraassa maassa, en tunne maastoa, polttoaineen hintaa tai eri autojen korjauskuluja. Luotan kuitenkin teidän vastauksiinne, olettehan veljiäni ja sisariani Kristuksessa. Voin siis kysyä tietoja luottavaisin mielin teiltä ja luotan suosituksiinne.
Olette varmasti nähneet viime aikoina elokuvia. Jotkin noista elokuvista ovat syvästi liikuttaneet teitä, ehkä myös viihdyttäneet tai herättäneet ajatuksia. Koska teillä on ensi käden kokemus noista elokuvista, voitte antaa minulle “todistuksen” niistä että voin tehdä päätöksen katsoako kyseinen elokuva vai ei, jotta voisin kokea samalainsen kokemuksen minkä itse koitte kyseistä elokuvaa katsoessanne.
Varma ensi käden kokemus ei koske vain elokuvia tai kulkuneuvoja. Mitä tulee suomalaisiin nähtävyyksiin, voitte varmasti ja varauksetta kertoa, mitä ensikertalaisen kannattaisi ehdottomasti nähdä ja kokea vierailullaan Suomessa.
Kuten voitte huomata, vastaukset kysymyksiin parhaista autoista, elokuvista, ravintolaelämyksistä sekä kulttuurinähtävyyksistä löytyvät helposti, nopeasti ja vaivattomasti. Samalla vaivattomuudella, nopeudella tulisi meiltä löytyä myös vakaumus todistaa Jeesuksesta Kristuksesta. Muistellaanpa nyt yhdessä erästä suosikkikertomustani evankeliumeista: kyseessä on kertomus gerasalaisesta pahojen henkien vaivaamasta miehestä.
He tulivat toiselle puolen järveä Gerasan alueelle. Heti kun Jeesus nousi veneestä, häntä vastaan tuli hautaluolista mies, jossa oli saastainen henki. Mies asusti haudoissa, eikä kukaan pystynyt enää köyttämään eikä kahlehtimaan häntä. Monet kerrat hänet oli kahlittu sekä käsistä että jaloista, mutta hän oli särkenyt kahleet ja katkonut köydet, eikä kukaan kyennyt hillitsemään häntä. Kaiket päivät ja yöt hän oleskeli haudoissa ja vuorilla, huusi ja runteli itseään kivillä. Kun hän nyt kaukaa näki Jeesuksen, hän tuli juosten paikalle, heittäytyi maahan hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: ”Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!” Jeesus näet oli jo käskemässä saastaista henkeä lähtemään miehestä. ”Mikä sinun nimesi on?” Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: ”Legioona, sillä meitä on monta.” Henget pyysivät ja rukoilivat, ettei Jeesus ajaisi niitä pois siltä seudulta. Lähistöllä oli vuoren rinteellä suuri sikalauma laitumella. Pahat henget pyysivät Jeesukselta: ”Päästä meidät sikalaumaan, anna meidän mennä sikoihin.” Hän antoi niille luvan. Silloin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin, ja lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen. Sikoja oli noin kaksituhatta, ja ne hukkuivat kaikki.
Sikopaimenet lähtivät pakoon ja kertoivat kaikesta tästä kaupungissa ja kylissä. Ihmisiä lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut. He tulivat Jeesuksen luo ja näkivät pahojen henkien vaivaaman miehen istuvan siellä. Mies, jossa oli ollut legioona henkiä, istui vaatteet yllään ja täydessä järjessään. Tämä sai heidät pelon valtaan. Paikalla olleet kertoivat heille, mitä pahojen henkien vaivaamalle oli tapahtunut ja kuinka sikojen oli käynyt. Silloin kaikki alkoivat pyytää, että Jeesus poistuisi siltä seudulta.
Kun Jeesus nousi veneeseen, pahoista hengistä vapautunut pyysi saada jäädä hänen seuraansa. Jeesus ei siihen suostunut vaan sanoi hänelle: ”Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro tästä suuresta teosta, jonka Herra on armossaan sinulle tehnyt.”Mies lähti ja alkoi Dekapoliin alueella julistaa, mitä Jeesus oli tehnyt hänelle. Kaikki olivat ihmeissään. (Mark. 5:1-20)
Kertomuksen mies tunnettiin aluksi vain hänet riivanneiden pahojen henkien nimellä. Hänen nimensä oli ”Legioona”, koska häntä vaivasi monta pahaa henkeä – hänen nimensä ei ollut Matti, Andrei, Nina tai Elisabeth. Merkittävän keskustelun jälkeen Legioona pyytää ettei heitä ajettaisi pois, vaan he saisivat mennä sikoihin. Jeesus suostuu tähän pyyntöön ja pahat henget menevät sikoihin jotka puolestaan syöksyvät jyrkänteeltä järveen ja hukkuvat.
Voisi sanoa, että tämän jälkeen tapahtuu yksi ensimmäisistä ”lähetystyön” teoista. Voitte kuvitella itsenne tuon miehen asemaan: hän kysyy Vapahtajalta voiko hän seurata Häntä. Jeesus katsoo miestä silmiin ja vastaa kieltävästi. Hänellä on miehelle varattuna tärkeämpi tehtävä. Jeesus käskee miestä menemään kotiinsa, ystäviensä pariin, ja vannottaa häntä kertomaan kaikille mitä kuinka suurta armoa Jumala on miehelle osoittanut.
Mies toimi juuri näin: hän meni Dekapoliin alueelle ja alkoi julistaa, tai kuten kreikankielisessä tekstissa sanotaan saarnata, kaikesta siitä hyvästä mitä Jumala oli hänelle tehnyt. Vapahtajasta todistaminen ja Hänen töistään kertominen voi tapahtua aivan yhtä luonnollisesti kuin vaihdamme kokemuksia ravintoloista, elokuvista ja autoista. Miksi suosittelette juuri tiettyjä autoja? Koska olette itse ajaneet niillä, teillä on kokemusta niistä ja olette havainneet ne erittäin hyviksi. Ne ovat osoittautuneet turvallisiksi ja luotettaviksi, hintansa veroisiksi.
Miksi suosittelette tiettyjä elokuvia minulle? Koska ne ovat koskettaneet sydämiänne ja ne ovat jääneet teille mieleen. Entä miksi suosittelette tiettyjä paikkoja täällä Suomessa, joihin minun kannattaisi käydä tutustumassa? Siitä yksinkertaisesta syystä, koska ne ovat teidän: näillä paikoilla on oma historiansa ja painoarvonsa, kosa ne ovat osa elämäänne ja historiaanne. Ne ovat teille tärkeitä.
Samoin on asian laita gerasalaisen riivatun kohdalla. Hänellä oli henkilökohtainen kohtaaminen Jeesuksen kanssa, hän palvoi Jeesusta, kuten tämän kertomuksen alkupuolella todetaan. Mies keskusteli Jeesuksen kanssa anoen Vapahtajalta joka armossaan kuuli tämän miehen pyynnön. Jeesus pesi miehen sisältä ja ulkoa, vaatetti hänet ja asetti hänet uuteen asemaan uutena ja muuttuneena ihmisenä.
Tältä pohjalta kertomuksen miehen on helppoa mennä kotiinsa ja todistaa kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on hänelle tehnyt. Oikeastaan miehen ei olisi ollut välttämätöntä edes sanoa mitään: hänen käytöksensä ja ulkomuotonsa olisivat jo itsessään todistaneet vakuuttavasti hänen läheisilleen Jumalan armosta. Voitte kuvitella hänet ensin pahojen henkien riivaamana mielipuolena, vahingoittaen itseään, kahlehdittuna, ja nyt istumassa rauhallisesti puhtaat vaatteet yllään, siistinä keskustelemassa kohteliaasti.
Voidaksemme löytää samanlaisen muutoksen myös omissa elämissämme, meidän täytyy vain tarkastella keitä olimme ennen ja verrattava sitä siihen keitä olemme nyt. Joillekin meistä tämä muutos voi olla hyvin dramaattinen: ennen päihderiippuvainen, väkivaltainen, rikollinen, siveetön onkin nyt päihteetön, siveä ja pyrkii kohti pyhyyttä.
Toisille muutos ei välttämättä ole huomattavissa ulkoa, ehkä tällaiset henkilöt eivät ole olleet holtittomia, ylilyönteihin taipuvaisia ja moraalittomia. On kuitenkin niin että näidenkään ihmisten pahat teot ja synnit, jotka eivät näy ulospäin ja jotka ovat vain ja ainoastaan synnintekijän ja Jumalan tiedossa, eivät jää anteeksi antamatta katumuksen sakramentissa. Kysyn itse usein saurakuntalaisiltani, voivako he lukuisia kertoja synnintunnustuksella käydessään muistaa yhtäkään ainoata kertaa, jolloin eivät olisi saaneet anteeksiantoa tunnustetuille synneilleen? Oikeastaan voin kuvitella ainoastaan yhden mahdollisen tapauksen, jolloin anteeksianto voisi jäädä saamatta: tilanne, jossa ihminen tulisi ylimielisenä ja vailla katumusta osallisutmaan katumuksen sakramenttiin. On tosin myönnettävä, että vaikka tällainen tapaus olisi teorieettisesti mahdollinen, tällaista tilannetta ei koskaan ole kohdalleni sattunut.
Joten, vaikka Vapahtaja ei olisi edellä olevan vertauksen tavoin vaatettanut meitä ja parantanut meitä ulospäin näkyvistä synnteistä ja pahoista teoista, on Hän antanut anteeksi ja parantanut ne salaiset ja sisäiset synnit ja pahat teot, joihin jokainen meistä on syyllistynyt. Eikö tällainen armo synnyttäisi meille nöyrää sydäntä ja toisaalta vahvaa todistusta Jumalan armosta ja hyvyydestä?
Opin vähän aikaa sitten erään venäläisen sananlaskun: “Toisten synnit ovat kuin päällysvaatteet, jotka ovat näkyvillä, toisten kuin alusvaatteet jotka ovat piilossa.” (Vapaa suomennos). Joka tapauksessa todellinen katumus ja parannuksen tekeminen ovat sen otollisen maaperän ainekset jota syntien anteeksiannnolla kasteltaessa synnyttävät sen hyvän uskon, nöyryyden ja henkilökohtaisen todistuksen Jumalan hyvyydestä meitä kohtaan.
Hyvin usein tyypillistä lähetystyöntekijää ajateltaessa ensimmäinen mielikuva on henkilö, joka myy kaiken omistamansa, pakkaa matkalaukkunsa ja matkustaa maan ääriin saakka ilosanomaa julistamaan. On totta, että kirkkomme tuntee hyvin monia esimerkkejä juuri tällaisesta toimnnasta, sekä nyt eläviä, että kuolonuneen nukkuneita. Eräs munkki, ei kovin kaukaa täältä, lähti tovereidensa kanssa kirkon historian pisimmälle lähetysmatkalle: yli 12800 kilometrin päähän. Jos Pyhä Herman Alaskalainen ei olisi kulkenut noita kilometrejä Valamosta Alaskaan, omaa seurakuntani Mount Pleasantissa Etelä-Carolinassa ei olisi olemassa, enkä näin ollen olisi itsekään ortodoksi. Luonnollisesti en olisi puhumassa teille tänään täällä Joensuussa!
Tosiaankin, tarvitaan tällaisia rohkeita yksilöitä, jotka ovat valmiita matkaamaan tuntemattomiin maihin ja opettelemaan siellä asuvien kielen ja kulttuurin ja jakamaan heidän kanssaan heidän kotikentillään heille sopivalla tavalla ilosanoman Jumalanb suuresta armosta, jolla Hän on kaikkia meitä siunannut. Jokainen voi miettiä, pystyisinkö juuri minä olemaan tuollainen lähetystyöntekijä?
Ja kuitenkin: suuri enemmistö meistä on kutsuttu tekemään lähetystyötä juuri täällä, missä asumme tällä hetkellä! Meidät on kutsuttu todistamaan Jumalan hyvyydestä niin kirkkojemme seinien sisällä kuin niiden ulkopuolellakin: töissä, kouluissa, toreilla, tai vaikka saunan lauteilla.
Tällainen lähetystyö edellyttää meiltä kahta peruspalikkaa: nöyrää ja palvelualtista sydäntä jota on ravittu Jumalan hyvyydellä meitä kohtaan ja halua muuttaa näkökulmaa. Pyhän Johannes Krysostomoksen on todettu lausuneen, että “Joillekin heidän seurakuntansa on koko maailma, minulle koko maailma on seurakuntani”. Tämä oman näkökulmamme muutos tarkoittaa juuri sitä, että laajennamme oman seurakuntamme koko maailmanlaajuiseksi. Näin ollen meidän olisi tiedostettava ja hyväksyttävä se tosiasia että ortodoksinen usko kuuluu jokaiselle elävälle olennolle ja koko maailma on seurakuntamme.
Kehotankin siis meitä kaikkia, alkaen itsestäni tänä iltana, tutkiskelemaan itseään tarkasti: mitä hyvää Jumala on thenyt minulle? Ja muistaen, että meidät on kasteessa puettu valkoiseen armon pukuun ja mielemme on valaistu, kysymään itseltämme: kenen kanssa voisin jakaa ilosanoman pelastuksesta?
Pastori Andrei Sõtšovin (Viron Ortodoksinen Kirkko) tervehdyspuhe Ortodoksisten Pappien Liiton syyspäivillä 24.9.2015
Arvoisat isät ja kutsuvieraat ja hyvä syyspäivien väki!
Aivan ensiksi sallikaa minun välittää KP isä Esipaimenen Stefanoksen terveiset. Olimme vielä eilen yhteydessä keskenämme.
Aloitimme syyspäivät eilen ehtoonpalveluksella ja virkistystilaisuudella, jossa koin papiston kesken hyvää me-henkeä. Näillä syyspäivillä yhteinen tavoitteemme on paneutua Daniel Ayuchin ja Lauri Thurénin luentoihin ja syventää tietoamme tärkeässä aineessa ortodoksisessa eksegetiikassa.
Kuten tiedämme jokaisen organisaation ja liiton perinteet ovat syntyneet yhdistämään, kannustamaan, luomaan ja tukemaan toimintaa ja toimijoita. Lisäksi perinteiden vaalimisella myös kunnioitetaan jo tehtyä työtä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Ortodoksisten Pappien Liiton järjestämät vuoden 2015 papin vaalit. Minun mielestäni OPL toiminta on aina tukenut vanha historiallista perinteettä Suomen ja Viron kirkkojen pappisseminaarin opiskelijoiden ja pappien välisessä yhteydenpidossa.
Teologinen vuorovaikutus kirkkojen välillä on nyt erityisen ajankohtaista koska vuoden 2015 elokuun alussa Viron evankelisluterilaisen kirkon Teologisen Instituuttiin on nyt virallisesti perustettu itsenäinen teologinen osasto, joka antaa muodollisen pätevyyden virolaisille ortodoksisille pappiskandidaateille. Osastossa opettavat Kreikassa, Suomessa ja Virossa teologeiksi valmistautuneet lehtorit ja sen johtajana toimii patriarkka Bartholomeoksen siunauksella Kreetan apulaispiispa Makarios.
Hyvät ystävät! Viron kirkon edustajana ja yllämainitun osaston lehtorina toivon että luennoitsijoiden esitykset ja paneelikeskustelut Raamatun ja sen tutkimisen merkitystä ortodoksisesta näkökulmasta katsottuna syventävät ymmärrystämme kirkkomme traditiosta ja että täällä pidettävät keskustelut luovat uusia mahdollistuksia sisarkirkkojenne suhteiden vahvistamiseen ja rakentavat jatkossakin niiden välille Pohjolan siltaa!
Kiitos!
prof. Daniel Ayuchin luennot syyspäivillä 2005
Vuoden 2015 syyspäivien teema on ”Onko olemassa ortodoksista eksegetiikkaa?”. Syyspäivien puhuja prof. Daniel Ayuch, Balamandin yliopistosta, käsitteli luennoissaan seuraavat aiheet:
LUENTO 1
Hengellinen ja kriittinen eksegeesi: aamupalveluksen evankeliumit ja niiden liturgiset tekstit
LUENTO 2
Modernin raamatuntutkimuksen hyöty ortodoksiselle papistolle
ORTODOKSISTEN PAPPIEN LIITTO RY 